Vaasaankin Suomi Ensin -ehdokas

Risto Helin on päättänyt lähteä kuntavaaleihin Suomi Ensin -ehdokkaana. Seuraavassa hänen oma lyhyt esittelytekstinsä itsestään:

”Olen ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Vaasassa , nyt yritän uusia paikkani .

Toimin lähes koko ajan sitoutumattomana , erottuani Perussuomalaisista .

Toimintani on ollut valtuustoaloitteiden myötä erittäin kansallismielistä , ja täten en ole saanut kavereita valtuustosta vaikkakaan en niitä sinne mennyt hakemaankaan.

Suurin tavoitteeni oli saada suljettua monikulttuuriseura Mira ry. toiminta lähellä keskustaa sijaitsevassa Nuorisotalossa ja minkä he olivat keplotelleet käyttöönsä . Tein aloitteen talon takaisin otosta kaupungin käyttöön , ja samalla toin julkisuuteen väärinkäytöksiä mm. vuokravapauden ym. Tässä tavoitteessani onnistuinkin ja sain Mira ry:n toiminnan tiloissa loppumaan.

Työni jäi kesken ja sitä olisi tarkoitus päästä jatkamaan.”